Meillä oli tänäkin vuonna ihanan täydellinen Joulu!
perjantai 28. joulukuuta 2012
torstai 20. joulukuuta 2012
tiistai 18. joulukuuta 2012
maanantai 17. joulukuuta 2012
Jouluviikko käynnistyi tänään! Sitä se on jo ajatuksissa ja meidän kodissakin! Joulun suunnittelua ja joulun laittoa parhaimillaan!
Ensimmäiset jäälyhdyt sain valmiiksi tänään. Uusia laitoin jo jäätymään. Lahjoja paketoitu ja paketoidaan lisää. Joulupöydän ja joulupyhäpäivien herkkuja suunniteltu. Ainoa miinus on tässä joulussa se että meidän saunan kiuas ei toimi ainakaan tällä hetkellä ja minua vähän jännittää että päästäänkö me tänä jouluna joulusaunaan ollenkaan. Kyllä se joulu tulee ilman tunnelmallista joulusaunaakin!
perjantai 14. joulukuuta 2012
Joulua Joulua
Tälläistä perinteistä joulunvieton odottelua se on tänäkin vuonna ja joka joulu on niitä samoja vanhoja mahtavia juttuja! Tänään kotona leivottiin pipareita, vanhat tutut jutut on niin kivoja! Tulee mieleen edellesiä jouluja ja siten tulee jouluinenmielikin!
Viikkon enään joululomaan ja uskallan sanoa minäainakin että viikko on JOULUUN!
Nämä kuvat ovat vanhoja mutta sopivat tähänkin vuoteen!
tiistai 11. joulukuuta 2012
Joulukuun päivien tarinaa
Joulukuuta eletään nyt yhdennettätoista päivää.
Tähän asti on ehtinyt tapahtua jo paljon, Ja voi todeta että,
pelkästään on päällimäisenä tapahtumina iloja!
Joka toinen päivä minä olen saanut tuosta joulukalenterista suun makiaksi.
Kalenterin ostin Valkoisenverannan nettikaupasta.
Ensimmäisenä päivänä joulukuuta vietimme Tuusulassa, Rusutjärvellä perheen pikkujouluja.
Se päivä oli Mahtava! Yhdessäoloa, virittäytymistä jouluntunnelmaan, ulkoilua,
saunoimsta, jouluateriaa, ohjelmaa, lahjoja, lahjanryöstöä.
viides joulukuuta kävin ensimmäistä kertaa hiihtämässä Huippua!
Itsenäisyyspäivänä me kävimme Itsenäisyyspäivän juhlavassa juhlassa.
Kotiin saimme vieraita ja minä tein, kuten kuvassa näkyy: Lohiruisleipiä.
Törkeen hyviä.
Seitsemäs joulukuuta oli todellinen juhlapäivä, onnenpäivä.
Siskoni ja hänen poikaystävä menivät kihloihin, se oli kauan odotettu,
suuri ilouutinen!! Siitä päivästä asti on mielessä ollut ilo ja onni että he ovat kihloissa ja saamme mukavan ihmisen perheeseemme!
Nyt tänään on joulukuun yhdestoistapäivä. Joulu on jo lähellä ja se näkyy arjessa. Huone on viimeistelty nyt joulukuosiin. Sielä on ikkunassa rottinkitähti tiimarista. Lumipallo lyhty cittarista, Kortteja valokuva kehyksessä Ostettu taiteilijalta, Lotta Vuormalta. Kynttilöitä, jouluvaloja, peili (lainassa), valkoinenpöytä(lainassa)
Tuolla kelpaa olla silloin kun omassa huoneessa malttaa olla!
Kohta me alamme kotona laittamaan joulua oikein kunnolla.
Joulu se on aina yhtämukavaa!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)